Näitten sivujen sihteerinä ja koirien äänitorvena toimin minä, jotkut Anneksikin haukkuvat, yleensä tottelenkin sitä nimeä! Olen työelämässä ja vapaa-aikani käytän enemmän tai vähemmän koirien kanssa. Muutama vuosi sitten ostettu omakotitalo (koirien koppi :)) myös teettää työtä. Sitä tosin ollaan rempattu ihan rahojen riittävyyden kannalta ja silloin kun on aikaa ja motivaatiota. Hyvähän tässä on nytkin asua, mutta kun Ihan Ite Tahtoo jotain tehdä, niin silloin pitää jotain alkaa ihmettelemään.

Toinen puoliskoni, Jani nimeltään, on myös työelämässä ja vapaa-aika hänelläkin kuluu (yllättäen) koirien kanssa. Lisäksi hän harrastaa pyöräilyä, joten kuivan kelin, aurinkoisen kelin, pakkaskelien ja fiilisfillarointiin löytyy kaikenlaisia fillareita. Myönnettäköön, en ihan ole niissä niin perillä, kun tämä armas puoliskoni ;)

Olen jäsenenä mm. Kennelliitossa, Oulun Koirakerhossa, Lappalaiskoirat ry:ssä ja lisäksi toimin tällä hetkellä puheenjohtajana Tyrnävän koiraharrastajissa. Tyrnävän koiraharrastajien tarkoituksena on tarjota harrastusmahdollisuuksia lähinnä Tyrnäväläisille koiraharrastajille, lajeinamme on mm. toko, agility ja näyttelytottumuskoulutukset. Erilaisia kursseja ja luentoja järjestetään myös.

Kotonani on aina ollut lehmien lisäksi kissoja ja koiria. Ennen syntymääni meillä on ollut suomenpystykorva, mutta ensimmäinen oma koirani oli sekarotuinen tyttökoira Eetu, joka menehtyi auton töytäisemänä ensimmäisten pentujensa ollessa vasta muutamien päivien ikäisiä. Suru oli suuri, eikä uutta koiraa heti taloon tullutkaan.

Seuraava koira olikin oletettavasti lappalaissukuinen Viivi-koira, mustavalkoinen, hyväluontoinen sisareni koira

Varsin leikkisä, energinen ja iloinen tyttö, joka hänkin lähti ihan liian aikaisin auto-onnettomuudessa ihan kotimme lähellä.

Monta monituista vuotta meni ennen kuin sain nykyisen aviomieheni ylipuhuttua koiran hankintaan. Koiran piti olla koiran kokoinen ja -näköinen sekä koiran piti pärjätä mukana reissuilla luonnossa säässä kun säässä. Itseäni miellyttivät pystykorvat ja runsas turkki, mielessä oli rodut samojedista belgianpaimenkoiraan ja kaikki muut siitä välistä. Koirista hyvin vähän tietävänä tahdoimme rodun, joka olisi suhteellisen ”helppo” koulutettava.

Lähdettiin katsomaan lapinkoirapentuetta Korpilahdelle ja sieltä löytyikin ensimmäinen lappalaisemme Santtu. Santtu on kerrassaan ihana koira, ymmärtää puhetta, kuten lähes kaikki koirat ;) ja on oikea päiviemme ilo. Miten ihana olikaan tulla kotiin, kun ”lapsi” odotti kotona, että äippä ja iskä tulee! Ensimmäinen koira kun oli, niin kaikki mahdolliset virheet teimme ja varmasti monta kertaa ;)

Heti Santun tultua oli selvää, että toinen meille tulee Santun kaveriksi, hurahdettiin heti lappalaisiin!

Santtu sai kaverin reilun vuoden ikäisenä velipuolestaan Atesta. Kasvattajalle kerrottiin, että Santtu todellakin tarvitsee ennen pitkää kaverin ja kun pentuja tuli samasta isästä, yksihän sieltä valittiin!

Santtu reippaana ja rauhallisena kaverina ei paljon pikkukaverista häiriintynyt, ensimmäiset kommentit häneltä olivat illalla nukkumaan mennessä: ”Hei, haloo, se on vielä täällä, kuka veisi sen kotiin nukkumaan, apua, se tulee nukkumaan mun kanssa, ja se puhuu kamalasti. Auttakaa nyt vähän, se laskee lattialle, hyi mikä haju. Herätys, se on vieläkin täällä, kukaan ei ole hakenut sitä pois” … jne.

Mutta niin vain veljpuolpojista tuli paita ja peppu ja elämä asettui raiteilleen.

Ihastuin Jyväskylän erikoisnäyttelyssä komeaan ja hienonoloiseen urokseen, Lukumon Bureen ja mielessäni haaveilin saavani tuon komean uroksen jälkeläisen itselleni! Ja kuinka ollakaan, oli edellisten lappalaisteni kasvattaja ajatellut samoin ja soitteli, että nyt olisi tällaisia pikkuisia syntynyt tähän maailmaan! Ja voitte arvata, että kun sieltä se oma löytyi, niin ei muita pentueita enää kyselty! Sulo-nimi oli jo Attea hakiessa mietittynä, mutta se jäi silloin, Atte kun näytti ihan Atelta.

Tämä lapsi oli kuitenkin Sulo jo heti ensi hetkestä asti, siis siitä, kun se lapsi huusi kuin sika nähdessään meidän muut kaverit! Järkyttyy kai sitä vähemmästäkin, mutta tämä pikku Suulperi huusi vielä kotiin lähtiessä kuin pikkusika! Rauhoittui tosin kotimatkalla ja kotiin tullessa oli jo kuin olisi siellä aina ollutkin. Pentuna Sulo ei pelännyt mitään! Joka paikkaan piti pikkuinen pää puskea ja sepä taisi sitten aiheuttaa sen, että vanhempana sitten pitääkin pelätä vähän kaikkea...

Arttu taas tuli meille vähän vahingossa, kun kaveri ilmoitteli, että yksi hänen kasvattinsa "pentu" (liki vuotias) oli vailla kotia. Enhän minä muutaman kuvan ja luonnekuvauksen perusteella voinut kun pyytää Artun tänne koeajolle, jos ukko viihtyy, niin jääköön tänne! Ja viihtyihän se, tuntuu ainakin siltä. Pieniä alkuvaikeuksia oli toki, mitä muuta voi odottaa, kun kaksi samanikäistä pahimmassa murkkuiässä olevaa urosta laitetaan yhteen... Vaikeuksien kautta voittoon ja pienellä periksiantamattomuudella meillä asuu nyt 6 lapinkoirapoikaa, jotka toivottavasti nauttivat elämästään! Kaikkeni ainakin asian eteen teemme ;)

Rainea varasin jo pitkään ystävältäni Miialta, tahdoin näyttelykiinnostuksen noustessa lupaavan pennun harrastusta varten. Ja plussaa olisi, jos pentu olisi suht terve ja mahdollisesti jalostuskäyttöinen. Noistahan ei tiedä, ennenkuin pentu kasvaa ja näyttää kyntensä, mutta muuten näytti hyvältä. Kun tämä pentue syntyi, Miia viestitteli, että nyt olisi uros teille varattuna. Sitten alkoi Janin pehmittäminen, joka tosin ei kestänyt kauan ;) Raine on suhteellisen kovapäinen ja itsenäinen, joten sopeutuu laumaan hyvin, näin isoon laumaan ei kovin pehmeää pentua voinut ajatellakaan. Raine tuntuu viihtyvän ja varsinkin Sulosta on tullut Rainen lemppari, kun se jaksaa vielä pentua leikittää ja riehua. Arttu oli aluksi Rainen bestis, mutta pennun kasvaessa, on Sulosta tullut mukava leikittäjä.

Ja eihän sitä pentukuumetta koskaan ole ilmassa, jos se on kroonista :-) Miia alkoi puhumaan, että hän haluaisi meille yhteisomistukseen yhden lupaavan uroksen. Ensin meinasin, että ei meille, mutta kun Janikaan ei asiaa pistänyt pahakseen (laittaisipa se joskus vastaankin :-) mutta kun ei), meille muutti pieni poika Tuure. Tuure on melkoisen reipas pieni lapinpojan alku! Toivotaan, että tästä pojasta vielä kuullaan! Tuure rrrrakastaaaa Rainea, Raine on Tuure bestis ja esikuva! Niin hyvässä kuin pahassakin!